Nojatuoliteologiaa Pohdintoja elämästä, uskosta ja Jumalasta

Anthony de Mellon ajatuksia

Muutama kertomus Anthony de Mello kirjassaan ”Kuuletko linnun laulun?”

”Johanneksen evankeliumista luemme: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. . . . Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. . . . Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.

Katso tarkkaan pimeyttä. Ei kestä kauankaan, ennen kuin näet valon. Katsele luotuja asioita. Ei kestä kauan ennen kuin näet valon.

Sana tui lihaksi ja asui meidän keskellämme . . .

Luovu jo epätoivoisista ponnisteluista muuttaa liha takaisin sanoiksi. Sanoja, sanoja, sanoja!

 

 

Olen jo pitkään miettinyt, miksi monet kristityt ovat tehneet Raamatusta kristillisistä opinkappaleista osan historiaa. Johanneksen evankeliumin alku ja kaikki se, mitä evankeliumissa puhutaan Jeesuksesta, yrittää osoittaa, ett Jeesus on Jumalan elävä kuva. Ennen Jeesusta juutalaisilla oli vain sana, mutta Jeesus osoitti omalla elämällä, millainen Jumala on käytännössä, jokaisen ihmisen elämässä. Ihmettelen de Mellon tavoin, miksi tuosta elävästä esimerkistä on pitänyt tehdä taas kuollutta sanaa, opinkappaleita.

De Mello kertoo edellä mainitsemassani kirjassa useita kertomuksia, joiden tähtäyspisteenä on kritisoida ihmisten taipumusta hakata kiveen opettajiensa sanoja. Yksi tarinoista kuuluu näin: mystikko oli palannut erämaasta ja ihmiset pyysivät häntä kertomaan, millainen Jumala on. Miten hän voisi kertoa, mitä hän on kokenut sydämessään, mietti mystikko mielessään. Voiko Jumalaa kuvata sanoin?

Lopulta hän kuitenkin esitti heille kuvauksen. Se oli epätarkka ja puutteellinen, mutta hän toivoi, että jotkut saattaisivat sen avulla yrittää kokea samaa itse.

Ihmiset ottivat innoissaan vastaan hänen kuvauksensa. He tekivät siitä pyhän kirjoituksen. He vaativat kaikkia omaksumaan sen pyhänä uskonkappaleena. He näkivät suunnattomasti vaivaa levittääkseen sitä kaukaisiin maihin. Jotkut jopa antoivat henkensä sen tähden.

Mystikko oli murheissaan. Kenties olisi ollut parempi, jos hän ei olisi sanonut mitään.

Jokainen sana Jumalasta on likiarvo. Sillä on totuusarvoa vain sen sanojalle. Siksi Jumalan voi kohdata vain toisissa ihmisissä, keskellä elämää.

 

Lopuksi vielä de Mellon kirjasta kertomus ”Paholainen ja hänen ystävänsä”: Paholainen oli kerran kävelyllä ystävänsä kanssa. He näkivät edellä kulkevan miehen kumartuvan ja poimivan jotain maasta.

”Mitä tuo mies mahtoi löytää?” kysyi paholaisen ystävä

”Totuuden sirpaleen.” vastasi paholainen

”Eikö se huolestuta sinua?” ystävä kysyi.

”Ei yhtään” vastasi paholainen, ”minä annan hänen tehdä siitä uskonkappaleen.”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija